Ihmisoikeudet

Jenni Jokela, 517865

Mitä ne ovat?                   

Ihmisoikeuksilla tarkoitetaan kautta maan jokaiselle ihmiskunnan jäsenelle yhtäläisesti kuuluvia perustavanlaatuisia oikeuksia. Niiden tavoitteena on turvata jokaiselle ihmiselle ihmisarvoinen elämä, turvata perustoimeentulo ja taata yhteiskunnalliset osallistumismahdollisuudet. Ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle maailman ihmiselle ja ovat voimassa kaikkialla. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille ihmisille riippumatta henkilön taustasta, sukupuolesta, rodusta, uskonnosta tai yhteiskunnallisesta asemasta. Yhdistyneiden kansakuntien (YK:n) mukaan ihmisoikeudet perustuvat ajatukseen ihmisestä moraalisena olentona ja jokaiselle ihmiselle ihmisyyden osana kuuluvasta ihmisarvosta.

Nämä jokaiselle ihmiskunnan jäsenelle yhtäläisesti kuuluvat oikeudet ovat määritelty kansainvälisillä sopimuksilla ja julistuksilla, kuten YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisella julistuksella vuonna 1948. Näiden ihmisoikeussopimuksien pohjalta on perustettu kansainvälisiä organisaatioita, joille valtiot ovat tunnustaneet oikeuden tutkia valituksia ja tehdä arviointeja jäsenmaidensa ihmisoikeustapauksista.

Ihmisoikeudet ovat ensinäkin yleismaailmallisia, eli universaaleja. Tällä tarkoitetaan, että ne kuuluvat saman sisältöisinä kaikille maailman ihmisille ja ovat voimassa ihan kaikkialla. Toiseksi ihmisoikeudet ovat perustavanlaatuisia sekä toisistaan riippuvaisia. Perustavanlaatuisella tarkoitetaan, että kaikkein tärkeimmät oikeudet ovat nimitetty ihmisoikeuksien alle. Ihmisoikeuksien riippuvuus toisistaan taas mieltää sitä ajatusta, että yhden oikeuden loukkaus vaikuttaa usein kielteisesti myös muiden oikeuksien toteutumiseen. Lisäksi ihmisoikeudet ovat luovuttamattomia, eli niitä ei voida poistaa keneltäkään, ei edes sopimuksin.

Ihmisoikeuksien historia

Vuosisatojen ajan yksilöiden oikeudet määräytyivät tämän sukupuolen, syntyperän, rodun taikka yhteiskunnallisen aseman perusteella. Nykyaikainen ajatus ihmisoikeuksista vakiintui vasta toisen maailman sodan jälkeen, 1900-luvun puolessa välissä. Alun perin ihmisoikeudet perustuivat enemmän moraaliin tai filosofiaan kuin itse oikeusjärjestelmään.  Ensimmäiset viitteet ihmisoikeusperustaisesta ajattelutavasta löytyy suurista uskonnoista. Esimerkiksi heikompien puolustaminen, oikeudenmukainen kohtelu sekä vääryyttä vastaan toimiminen ovat universaaleja aatteita, jotka on kirjattu eri uskontojen oppeihin. Nykyinen ihmisoikeusajattelu perustuu 1600-luvun liberalistiseen ajatusmaailmaan, jonka mukaan yksilöillä on tiettyjä luonnollisia oikeuksia (natural rights), joita valtion tulisi turvata. 1700-luvun valistusfilosofit veivät näitä luonnollisia oikeuksia kohti oikeudellisia oikeuksia itsenäisyysjulistuksien, Ranskan ihmisoikeusjulistuksen ja Yhdysvaltojen ihmisoikeusasiakirjan johdattelemana. Tällöin vakiintui ajatus siitä, että valtion valta perustuu yksilöiden omaehtoiseen suostumukseen ja vapaaseen tahtoon. Suuri edistysaskel ihmisoikeuksien kannalta on orjuuden kieltäminen 1800-luvulla.

Tällä hetkellä kansainvälisesti voimassa oleva ihmisoikeuksien normisto laadittiin toisen maailmansodan jälkeen. Yleismaailmallisesti ajateltiin, että sodan tapahtumien vuoksi tarvittiin kansainvälisesti sitovia sopimuksia rauhan ja turvallisuuden takaamiseksi. Juutalaisten kansanmurha sekä miljoonien ihmisten hengen vaatinut sotatanner synnytti tarpeen kirjata ihmisoikeudet ylös ja vakiinnuttaa ne osaksi uutta maailmanjärjestystä. Sodan aikana Yhdysvaltojen presidentti Franklin Roosevelt puhui sananvapauden ja uskonnonvapauden puolesta. Roosevelt myös allekirjoitti Atlantin julistuksen vuonna 1941, jossa viitattiin ihmisoikeuksien puolustukseen. Seuraavana vuonna annettiin Yhdistyneiden kansakuntien julistus, jossa 24 maata yhtyi Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian hyväksymiin Atlantin julistuksen periaatteisiin. YK:n peruskirja sekä YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus loivat pohjan nykyiselle ihmisoikeusjärjestelmälle. Näiden julkaisujen jälkeen periaatteita on ajan saatossa täydennetty kansainvälisillä ihmisoikeussopimuksilla.

Yhdistyneiden kansakuntien peruskirja allekirjoitettiin kesäkuussa 1945 ja se tuli voimaan lokakuussa 1945. Peruskirjasta on tullut osa kansainvälisen tuomioistuimen perussääntöä. YK:n jäsenvaltiot määrittivät tällöin päämäärikseen muun muassa ylläpitää kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta, kehittää kansakuntien välillä ystävällisiä suhteita, aikaansaada kansainvälistä yhteistyötä eri aloilla sekä toimia yhteistyössä näiden päämäärien saavuttamiseksi. Toinen maailmansota järisytti kansainvälisyyttä ja lisäsi kitkaa eri maiden välille. Yhdistyneet kansakunnat halusivat pelastaa peruskirjalla tulevat sukupolvet sotien kokemuksilta, luoda olosuhteet ihmisolennon oikeudenmukaisuudelle ja kunnioitukselle sekä edistää sosiaalista kehitystä ja parempien elämisen ehtojen aikaansaamista vapaammissa oloissa. Kansainvälisen järjestön avulla haluttiin osoittaa suvaitsevuutta, yhdistää voimavarat turvallisuuden ylläpitämiseksi sekä toimia yhteistyössä tasa-arvoisten kansainvälisten toimielinten avulla.

Ensimmäistä kertaa ihmisoikeudet listattiin maailmanlaajuisesti ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa. Tämä julistus hyväksyttiin 50 jäsenmaan toimesta YK:n yleiskokouksessa joulukuussa 1948. Julistuksella on ollut siitä asti suuri merkitys kansainvälisen ihmisoikeussopimusjärjestelmässä, sillä tämä julistus on luonut pohjan kaikille muille YK:n järjestelmässä hyväksytyille sopimuksille. Ihmisoikeuksien julistus on nimensä mukaisesti julistus, eikä se siten ole oikeudellisesti sitova, mutta sen poliittinen ja moraalinen vaikutusvalta on merkityksellinen. Julistus on nimittäin tullut osaksi niin sanottua tavanomaista kansainvälistä oikeutta ja siten sitoo valtioita. Lisäksi velvoittavuutta lisää se, että julistuksen periaatteet ovat vahvistettu kansainvälisissä sopimuksissa erikseen. Julistuksen sisältöön kuuluu johdanto sekä 30 artiklaa.

Ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen periaatteen tasolla kirjatut kansalais- ja poliittiset oikeudet sekä taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet tulivat virallisesti kansainvälisen oikeuden piiriin vuonna 1966. Tällöin YK hyväksyi KP-sopimuksen (kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus) sekä TSS-sopimuksen(taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus). Nämä kaikki julistukset ja sopimukset yhdessä muodostavat niin sanotun kansainvälisen ihmisoikeusasiakirjan. Tämän ihmisoikeussopimuksen hyväksyessään ja ratifioidessaan valtio sitoutuu kansainvälisen yhteisön jäsenenä ottamaan vastuulleen sopimuksessa määritettyjä oikeuksia vastaavat velvoitteet.

Ihmisoikeussopimukset

Ihmisoikeudet ovat osa kansainvälistä oikeutta ja niistä säädetään kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa. Yhdistyneet kansakunnat ovat luoneet sen peruspilarin, jonka mukaan ihmisoikeussopimuksia ollaan luotu. YK:n piirissä laadittujen sopimusten ohella on myös monia alueellisia organisaatioita, jotka ovat perustaneet paikallisesti voimassaolevaa lainsäädäntöä. Ihmisoikeussopimukset ovat valtioiden välisiä sopimuksia. Voimaan pannessaan sopimuksen valtio sitoutuu turvaamaan sopimuksessa määritellyt oikeudet kansalaisilleen. Valtion tulee siten kunnioittaa, suojella sekä edistää ihmisoikeuksia ja kansalaisten perusvapauksia niin omassa toiminnassaan kuin yksilöiden välisissä suhteissa. Nämä kansainväliset ihmisoikeudet määrittelevät sen minimitason, jota valtioiden tulee noudattaa omassa kansallisessa lainsäädännössään. Seuraavana esityksessä on YK:n keskeiset ihmisoikeussopimukset.

YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen pohjalta valmisteltiin oikeudellisesti sitovampaa sääntelyä. YK:n yleiskokous kokoontui ja hyväksyi vuonna 1966 kaksi merkittävää, kansainvälisiä ihmisoikeuksia koskevaa perussopimusta. Toinen näistä on Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus eli KP-sopimus. Tämä sopimus on lähinnä vapausoikeuspainotteinen ja se takaa yksilöille tiettyjä oikeuksia, kuten oikeuden elämään, vapauteen, henkilökohtaiseen turvallisuuteen sekä ilmaisun-, ajatuksen-, liikkumisen- ja uskonnonvapauden. Lisäksi sopimus sisältää orjuuden- ja kidutuksenkiellot. KP-sopimus velvoittaa valtiota sekä pidättäytymään tietyistä yksilöiden vapauspiiriä rajoittavista toimenpiteistä että edellyttää lainsäädännöllisiä toimenpiteitä näiden oikeuksien toteuttamiseksi. Toinen merkittävä sopimus on Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (TSS-sopimus). Nämä oikeudet viittaavat sellaisiin oikeuksiin kuten oikeuteen asuntoon, minimitoimeentulon takaavaan tulotasoon, terveydenhuoltoon, oikeudenmukaisiin työoloihin ja palkkaan, peruskoulutukseen sekä oikeuteen päästä osalliseksi tiedosta ja kulttuurista. 

Vuosi ennen näitä merkittäviä sopimuksia hyväksyttiin myös Kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva kansainvälinen yleissopimus, joka tuli voimaan 1969. Sopimukseen sitoutuminen edellyttää eriarvoisen kohtelun kieltämistä. Eriarvoiseen kohteluun kuuluu muun muassa ihonväristä, syntyperästä, uskonnosta tai etnisestä alkuperästä johtuvaa kohtelua. Tämän sopimuksen tavoitteena oli, että ne ihmisryhmät, joita kohdellaan eriarvoisesti muihin ihmisryhmiin nähden, saisivat samat oikeuden kuin kaikki muutkin. Rotusyrjinnän poistaminen oli tärkeä ensiaskel vuoden 1948 ihmisoikeusjulistuksen lupausten toteuttamiseksi. Esimerkiksi Etelä-Afrikan aparheid-tasoinen rotusyrjintä on miltei kokonaan kadonnut. Toisaalta, sopimuksesta huolimatta, ihmisiä kohdellaan yhä eriarvoisesti rodun tai etnisen kuuluvuuden johdosta, kuten esimerkiksi Euroopassa syrjitään romani kansaa.

Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus hyväksyttiin YK:ssa vuonna 1979. Sopimuksen tavoitteena on edistää ihmisoikeuksien tasa-arvoista toteutumista naisten osalta. Sopimus sisältää säännöksiä muun muassa kansalaisuudesta, koulutuksesta, terveydenhuollosta, työelämään osallistumisesta sekä naisten taloudellisista oikeuksista. Sopimus velvoittaa sopimukseen liittyneitä valtioita naisten aseman määrätietoiseen parantamiseen eri elämänaloilla. Tämä yleissopimus on toiminut aikoinaan esikuvana esimerkiksi Suomen tasa-arvolakia laadittaessa.

Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen ja halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastainen yleissopimus, eli CAT-sopimus hyväksyttiin vuonna 1984. Sopimuksella pyritään estämään kidutusta ympäri maailmaa. Sopimus velvoittaa valtiota kaikin keinoin ehkäisemään laajan määritelmän mukainen kidutus alueellaan ja määräämään tätä sopimusta rikkoneen rangaistukseen. Laajan määritelmän mukaan kidutus on tahallista, voimakkaan henkisen tai ruumiillisen kärsimyksen aiheuttamista toiselle. Kidutukseen kuuluu yleensä tarkoitus saada tunnustus, tietoja taikka rangaista, pelotella, pakottaa johonkin taikka syrjiä (HE 76/2009).

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus hyväksyttiin vuonna 1989. Tämä sopimus on maailman laajimmin voimaansaatettu ihmisoikeussopimus. Yleissopimus koskee kaikkia lapsia, joilla sopimuksen 1 artiklan mukaisesti tarkoitetaan jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä. Sopimuksen mukaan lapsella on aina oikeus hänen hyvinvoinnilleen välttämättömään suojeluun ja huolenpitoon. Aikuisilla on velvollisuus varmistaa lapsen oikeuksien toteutuminen ja myös suojella lapsia heidän oikeuksiin kohdistuvilta laiminlyönneiltä.

Siirtotyöläisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa on kyse siirtotyöntekijöiden ja heidän perheenjäsentensä ihmisoikeuksista. Sopimus on hyväksytty vuonna 1990, mutta se astui kansainvälisesti voimaan vasta vuonna 2003. Siirtotyö tarkoittaa sopimuksen mukaan, että ihminen on aikeissa työskennellä, työskentelee tai on työskennellyt korvausta vastaan valtiossa, jonka kansalaisuutta hänellä ei ole. Sopimus velvoittaa valtion oikeuttamaan siirtotyöntekijöiden ja heidän perheenjäsentensä saapumisen ja lähtemisen valtiosta, kunnioittamaan ihmisoikeuksia, kieltämään orjuuden ja pakkotyön sekä takaamaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin esimerkiksi oikeusavun ja tulkkien keinoin. Sopimuksen tarkoituksena on saada siirtotyöntekijälle yhdenveroinen kohtelu muiden työntekijöiden kanssa.

Vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus hyväksyttiin vuonna 2006 vuosien neuvottelujen jälkeen. Sopimuksen tarkoituksena on taata vammaisille henkilöille täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti kaikki ihmisoikeudet ja perusvapaudet sekä edistää vammaisten henkilöiden ihmisarvon kunnioittamista. Tämä sopimus ei sisällä siis mitään uusia tai erityisiä oikeuksia vammaisille henkilöille, mutta se asettaa jäsenvaltioille velvoitteita siitä, kuinka heidän mahdollisuuksia ihmisoikeuksien toteutumiseen tulisi edistää. Päämääränä on kaikkien maailman ihmisten tasa-arvoinen kohtelu ottaen huomioon vammaisten henkilöiden erityistarpeet. Lisäksi sopimus korostaa yleistä asennemuutosta, sekä stereotypioiden ja ennakkoluulojen poistamista. Esimerkkinä tästä sopimuksesta on esteettömyyden huomioon ottaminen julkisilla paikoilla.

Ihmisoikeusongelmat maailmalla 

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen toteutuminen on yhä maailmanlaajuinen haaste. Ihmisoikeuksia rikotaan monilla tavoilla sekä valtion että yksilöiden toimesta ilman rangaistuksen pelkoa. Erityisen alttiita ihmisoikeuksien loukkaamiselle ovat niin kutsutut erityisryhmät, kuten vähemmistöt, alkuperäiskansat, vanhukset, naiset sekä lapset. Useissa valtioissa voimassa olevassa lainsäädännössä törmätään ristiriitaisuuksiin ihmisoikeuksien kanssa. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan muun muassa kidutus, sananvapauden rajoittaminen sekä epäoikeudenmukaiset oikeudenkäynnit ovat edelleen läsnä kymmenissä valtioissa, vaikka valtiot olisivat tehneet kansainvälisiä sopimuksia ihmisoikeuksien turvaamiseksi. Köyhyyden ja epätasa-arvon luomat haasteet eivät edesauta ihmisoikeusongelmien vähentämistä. Aseelliset konfliktit Lähi-Idässä sekä siitä seuraava pakolaisuus jatkuvat edelleen.

Olennaista ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta on se, että ihmisoikeusvelvoitteita noudatetaan ja loukkauksiin syyllistyneet saatetaan oikeudelliseen vastuuseen, oli vastuullisena sitten valtio taikka valtion kansalainen. Globaaleja, ajankohtaisia ihmisoikeusongelmia ovat muun muassa kidutus, kuolemantuomio, laittomat vapaudenriistot, pakkotyö, ihmiskauppa sekä sananvapauden rajoittaminen. Ihmisoikeuksien toteutuminen on edistynyt viime vuosikymmeninä merkittävästi maailmanlaajuisesti, mutta silti oikeudettomuus, epätasa-arvo sekä rankaisemattomuus leimaavat yhä maailmaa monin paikoin. Nykyisin ongelmana ei nähdä sopimusten tai lakien puutetta, vaan pikemminkin sitä, että näitä sopimuksia ja lakeja ei noudateta. (Ulkoasiainministeriö, Kehitysviestintä)

Ihmisoikeuksia rikotaan useimmiten köyhissä ja vähiten kehittyneissä valtioissa, kuten esimerkiksi Syyriassa ja Jemenissä. Jatkuva sodan käynti ja korruptio aiheuttavat ihmisoikeusloukkauksia näissä valtioissa. Syyriassa käynnissä oleva sisällissota on jo vuosia riistänyt satoja tuhansia henkiä, hajottanut perheitä ja kadottanut paikallisten uskon elämään. Jemenin sananvapaussäännöksissä, reiluissa tuomioissa, naisten oikeuksissa ja pakolaispolitiikassa on paljon parannettavaa, joihin YK yrittää vaikuttaa. Lisäksi Euroopan Unioniin jo pitkään pyrkinyt Turkki on elänyt poikkeustilan aikaa, joka on johtanut hallinnollisiin epäoikeudenmukaisuuksiin, kuten mielivaltaisiin irtisanomisiin ja pidätyksiin. Ihmisoikeuksien toteutumista ja kehittymistä hidastaa myös maailman terroristiryhmät, kuten islamilainen järjestö ISIS, joka on vallannut alueita Irakista. Järjestö ei salli muuta uskonnollisuutta alueellaan, joten väärinuskovia vainotaan.

Euroopan valtiolla on usein yhteneviä ongelmia, jotka liittyvät siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden huonoihin olosuhteisiin, vähemmistöjen syrjintään, lisääntyneeseen rasismiin ja ulkomaalaisvastaisuuteen. Varsinkin taloudelliset ongelmat ovat kärjistäneet varsinkin Euroopan Unionin jäsenvaltioiden suhtautumista esimerkiksi turvapaikanhakijoihin. Turvapaikanhakijat nähdään haittana erityisesti silloin, kun valtion resurssit eivät kata omien kansalaisten ihmisoikeuskysymyksiä riittävästi.

Ihmisoikeudet Suomessa

Suomessa asiat ihmisoikeuksien kannalta voidaan sanoa olevan hyvällä mallilla. Suomen kansallinen lainsäädäntö pitää sisällään kattavat perusoikeudet, jotka rinnastuvat hyvin pitkälti ihmisoikeuksiin. 2000 perustuslakiuudistuksella tähdättiin kansallisen lainsäädännön ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ristiriidattomuuteen. Näin ollen kansainväliset ihmisoikeudet ovat osa Suomen oikeutta, ja siten valtiota velvoittavia. Suomen perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Pykälän mukainen turvaamisvelvoite ei koske vain tiettyjä erityisiä viranomaisia vaan on osa jokaisen virkamiehen toimenkuvaa. Suomen viranomaisilla on siis vastuu ihmisoikeuksien toteutumisen edistämisestä ja kansainvälisten sopimusvelvoitteiden noudattamisesta. Suomen viranomaisia on säädetty valvomaan esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri. Korkein oikeus sekä korkein hallinto-oikeus ovat ratkaisuissaan kautta vuosikymmenten viitanneet ihmisoikeussopimuksiin päätöstensä perusteluissa.

Vaikeuksiakin on kuitenkin ollut hyvinvointivaltio statuksesta huolimatta. Ihmisoikeuksien toteutuminen on kyllä edistynyt viime vuosikymmeninä merkittävästi, mutta edelleen oikeudettomuus ja epätasa-arvo piilevät käytännön elämässä jatkuvasti. Suomessa ihmisoikeusloukkaukset eivät pääsääntöisesti kohdistu ihmisten kansalais- ja poliittisiin oikeuksiin, vaan lähinnä taloudellisiin ja sosiaalisiin oikeuksiin. Suomessa ei siis kohdata äärimmäistä köyhyyttä, kidutusta, orjuutta tai slummeja. Kuitenkin yhä kasvavat leipäjonot, asunnottomuus, vanhusten heitteillejättö, lapsien huostaanotto, työttömyys ja pitkittyneet oikeudenkäynnit ovat osana arkipäivää.

Suomi on saanut Amnestyltä moitteita niin sanotuista nopeutetusta turvapaikkamenettelystä sekä riittämättömistä toimista naisiin kohdistuvan väkivallan estämiseksi ja uhrien auttamiseksi. Suomi oli toukokuussa 2017 arvioitavana YK:n ihmisoikeusneuvostossa, jossa jäsenmaat antoivat Suomelle yhteensä 153 suositusta ihmisoikeustilanteen parantamiseksi. Jäsenmaat vaativat Suomelta muun muassa tehokkaampia keinoja rasismia, syrjintää sekä väkivaltaa vastaan. Lisäksi uudistuksia translakiin sekä alkuperäiskansojen oikeuksien parantamista vaadittiin.

Ihmisoikeuksien valvonta

YK:n peruskirjan artikla 68 edellyttää, että YK:lla on ihmisoikeuksien edistämiseen erikoistunut elin. Tätä tehtävää hoiti 60 vuoden ajan YK:n ihmisoikeustoimikunta, joka korvattiin vuonna 2006 YK:n ihmisoikeusneuvostolla. Ihmisoikeusneuvosto on suoraan YK:n yleiskokouksen alainen elin, joka muodostuu 47 jäsenvaltiosta, jotka valitaan eri alueellisista ryhmistä neuvoston perustamispäätöslauselmassa sovitun maantieteellisen paikkajaon mukaisesti. Lisäksi kansainvälisten ihmisoikeuksien tehokas suoja edellyttää myös kansallisia valvontajärjestelmiä, kuten Suomessa hallintoviranomaiset, tuomioistuimet ja eduskunnan oikeusasiamies.

Ihmisoikeusneuvosto valvoo ihmisoikeuksien maailmanlaajuista edistämistä esimerkiksi käsittelemällä ihmisoikeuskysmyksiä istunnoissaan. Ihmisoikeuksia valvotaan myös kunkin sopimuksen omassa toimielimessä eli niin sanotussa valvontakomiteassa. Sopimuksiin sitoutuneet valtiot ovat velvoitettuja raportoimaan sopimusvelvoitteiden toimeenpanosta ja toteutumisesta. Valvontakomiteat antavat suosituksia ja pyytävät valtioilta mahdollisia lisäselvityksiä ihmisoikeuskysymyksistä. 

Lisäksi yleismaailmallisella määräaikaistarkastelulla keskitytään pääasiallisesti YK:n jäsenvaltioiden ihmisoikeustilanteen seurantaan ja valvontaan. Tähän ihmisoikeusarvioon kuuluu myös vertaisarviointi, jossa muut jäsenvaltiot esittävät tarkastelun kohteena olevalle valtiolle kysymyksiä ja suosituksia sen ihmisoikeustilanteesta. Jäsenvaltioiden menettelyitä valvotaan myös erityistoimenpiteillä, neuvoa-antavan asiantuntijakomitean avulla sekä valitusmenettelyllä. Erityistoimenpiteillä tarkoitetaan kaikkia niitä keinoja, joiden avulla tietyn valtion ihmisoikeustilannetta tai ongelmaa voidaan käsitellä mahdollisimman tehokkaasti. Näillä keinoilla voidaan tarkoittaa henkilöitä, kuten asiantuntijoita tai raportoijia, taikka ryhmiä, työryhmiä, jotka raportoivat neuvostolle tietyn valtion tilanteesta. Neuvoa-antavan komitean tarkoituksena on tarjota neuvostolle asiantuntijaneuvoja sekä toteuttaa ihmisoikeusaiheisia tutkimuksia.

Lopuksi

Ihmisoikeuksien toteutumisen eteen on tehty läpi vuosikymmenten paljon, ja nykyajan modernisoitumisen myötä yhä enemmän. Maailmanlaajuisesti tilanne on parempi, kuin ennen. Ei kuitenkaan voida sanoa, että kaikki vääryys ja ihmisarvon loukkaaminen olisi poistunut. Ihmisoikeuksien toteutumisella on huomattavia alueellisia eroja. Samalla kun Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa pohditaan pitkittyneitä oikeudenkäyntejä, Syyriassa haaveillaan sodan päättymisestä. Hyvinvointivaltion kansalaisilla on korkea elintaso ja hyvin järjestetty sosiaaliturva, josta valtio on vastuussa. Tavalliset oikeudet, kuten oikeus työntekoon ja asuntoon, eivät toteudu edes hyvinvointivaltiossa. Suomessa on jopa 186 000 työtöntä ja ainakin 7000 asunnotonta (THL Tilastot).

Ihmisoikeuksien mukaan kaikilla maailman ihmisillä on oikeus ruokaan, turvaan ja asuntoon, mutta silti tuhansia lapsia kuolee nälkään tälläkin hetkellä ja asunnottomia on hyvinvointivaltioissakin. Jokaisella ihmisellä on uskonvapaus, mutta siitä huolimatta terroristijärjestöt, kuten ISIS teurastavat väärinuskovia päivittäin. Meille jokaiselle on taattu sananvapaus, mutta silti tuhansia ihmisiä istuvat Turkin pidätysselleissä kuukausia ilmaistessaan tyytymättömyyttään hallintoon. Ihmisoikeudet pyrkivät takaamaan meille kaikille oikeuden koulutukseen, mutta silti maailmalla on miljoonia lukutaidottomia aikuisia, jotka eivät ole päässeet kouluun lapsena, sillä joutuivat tekemään töitä perheensä hyväksi. Orjuutta ja ihmiskauppaa on sopimuksin ja rangaistuksin pyritty kitkemään, mutta silti miljoonat ihmiset tekevät orjatyötä edelleen. Jatkuva köyhyys, kehittymättömyys, luonnonvarattomuus, sodat ja korruptio vievät ihmisoikeuksien yleismaailmallista toteutumista yhä kauemmas.

Tasapainoinen ihmisoikeuksien kehitys edellyttää niin perinteisten kansalais- ja poliittisten oikeuksien kuin taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien toteuttamista. Ihmisoikeuspolitiikan tavoitteena on tukea tasa-arvoa sekä vahvistaa valtion oikeudellisia rakenteita ja hyvää hallintoa. Tasa-arvoisten palvelujen, kuten koulutuksen, terveydenhuollon ja oikeuslaitoksen tulee olla eri yhteiskunnallisten ryhmien ulottuvissa samoilla edellytyksillä. Hyvä hallinto ja oikeusvaltion rakenteet ovat avain ihmisoikeuksien toteutumiseen valtio valtiolta, jotta joskus voitaisiin sanoa, että ihmisoikeudet toteutuvat maailmanlaajuisesti kaikkialla. YK toki vie ihmisoikeuskysymyksiä eteen päin ja pyrkii saamaan valtiot sitoutumaan sopimuksiin, mutta ennen kuin sopimuksista ja ihmisoikeuksista tulee kaikkia maailman valtioita pakottavia säädöksiä rangaistuksen uhalla, eivät ihmisoikeudet voi toteutua maailmanlaajuisesti.

Mielestäni olemme kaikki vastuussa ihmisoikeuden toteutumisesta. Olemme vastuussa siitä, että kunnioitamme toistemme oikeuksia ja autamme niitä, jotka sitä tarvitsevat. Olemme vastuussa itsestämme ja omista toimistamme, mutta myös velvollisia huolehtimaan muista. 

Lähteet

http://www.ihmisoikeudet.net

https://www.ykliitto.fi/yk70v/yk/ihmisoikeudet

https://www.yk.fi/node/5

https://www.amnesty.fi/tyomme/ihmisoikeudet/ihmisoikeuksien-julistus/

https://ihmisoikeusliitto.fi/ihmisoikeudet/

https://www.youtube.com/watch?v=oh3BbLk5UIQ

https://www.youtube.com/watch?v=nDgIVseTkuE

https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1999/19990063

https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1956/19560001

https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3766377-tyly-viesti-suomi-hylkaamassa-ennatysmaaran-ykn-suosituksia-ihmisoikeuksien-parantamiseksi

https://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2009/20090076

http://global.finland.fi/public/default.aspx?contentid=164070

https://thl.fi/fi

Dixon Martin, Textbook on International Law, s. 354-373